Etusivu   Fred   Aino   Tiuhti   Kuvia   Kuulumisia   Muuta   Vieraskirja   index  

Omistaja

Olen Anu Järvinen, 21-vuotias koiraharrastaja Vantaalta. Koirien parissa olen puuhastellut koko ikäni, sillä meillä oli koira jo silloin kun synnyin. Minni ja Tupu, molemmat sekarotuisia pystykorvasekoituksia, vaikuttivat paljonkin siihen, että minusta koira-ihminen lopulta tuli.

Aktiivisemman koiraharrastuksen pariin minut sitten saikin Leevi (Goldensmile Eskobar), tädiltäni vuoden ikäisenä meille tullut kultainen noutaja. Leevin kanssa uskaltauduin ensimmäistä kertaa koiraleirille, josta sainkin kipinän näyttelyharrastukseen ja etenkin junior handler -kilpailuihin. Junnuissa ehdin kilpailla viisi vuotta ja niiden parasta antia ehdottomasti oli useisiin mahtaviin koirapersooniin tutustuminen. Tästä kiitokset kuuluvat minulle koiriaan lainanneille omistajille.

Olen suorittanut vuoden 2005 keväällä Kennelliiton kasvattajakurssin ja Crebain-kennelnimen sain samana vuonna. Tällä hetkellä ei ole ainoatakaan pentuetta tiedossa, tulevaisuus sitten näyttää sen tuleeko niitä pentuja ollenkaan.

Koirien lisäksi minut pitää kiireisenä valokuvaus-harrastus, josta lisää voi lukea osoitteesta www.crebain.com. Myös lentokoneasentaja-opiskelut vievät ison osan aikaani tällä hetkellä.

Jos on jotain kysyttävää, kommentoitavaa tai muuten vaan asiaa, niin sähköpostia saa lähettää osoitteeseen ellien@crebain.com (jos vastausta ei ala kuulumaan, kannattaa yrittää lähettää viesti uudelleen tai kokeilla jotain muuta kautta, sillä tuo on nyt viime aikoina temppuillut jonkin verran). Myös vieraskirjan kautta voit jättää viestiä ja sinne kommentoiminen onkin ihan toivottavaa:).